Metan yritystilien käyttöehdot muuttuvat
Uudet käyttöehdot astuvat voimaan 20. marraskuuta. Mikäli käyttöehdot toteutuvat ehdotetun kaltaisina, aiheuttavat ne Metan palveluita käyttäville potentiaalisesti merkittävän oikeudellisen riskin.
Teknologiayhtiö Meta, jonka tuotteita ovat muun muassa Facebook, Instagram ja Threads, on ilmoittanut muuttavansa yritystiliensä käyttöehtoja. Uudet käyttöehdot ovat astumassa voimaan 20. marraskuuta, ja ne ovat jo ennalta herättäneet runsaasti huolta ja huomiota. Käyttöehdot vaativat yritystilien käyttäjiltä sitä, että nämä antavat Metalle luvan ja lisenssin hyödyntää melko vapaasti paitsi organisaatioiden Metan palveluihin lähettämiä aineistoja, myös kaikkea sitä mitä Meta löytää organisaation verkkosivuilta. Ehdoissa organisaatioilta edellytetään myös takuuta siitä, että niillä on oikeus tällaisen lisenssin ja käyttöoikeuden antamiseen.
Organisaatioiden ja myös kirkon ja seurakuntien verkkosivuilla on kuitenkin paljon sellaista, joihin organisaatioilla on käyttöoikeus vain tiettyyn rajattuun käyttöön (esimerkiksi ulkoisen toimittajan artikkelit, kuvapankkikuvat, virren tekstit), eikä organisaatioilla siten ole laillista oikeutta lisensoida näitä edelleen kenellekään. Mikäli Metan käyttöehdot toteutuvat ehdotetun kaltaisina, aiheuttavat ne Metan palveluita käyttäville potentiaalisesti merkittävän oikeudellisen riskin. Ainoa tapa täysin välttyä tältä riskiltä täysin on lopettaa Metan palveluiden käyttäminen. Mikäli tästä huolimatta haluaa jatkaa Metan palveluiden käyttöä, silloin käytännössä hyväksyy tietoisesti ehtojen aiheuttaman oikeudellisen riskin. Riskin realisoitumisen riski lienee pieni, mutta silti todellinen.
Tämä on hyvä tiedostaa, mutta syytä ei silti ole nyt hätiköintiin. Metan ehdoista on tehty valitus Euroopan komissiolle, ja muun muassa Britanniassa ja Norjassa on käynnissä jo oikeudellisia toimia Metaa kohtaan, ja Meta on ilmaissut mahdollisesti lykkäävänsä ehtojen voimaantuloa kunnes nämä prosessit ovat valmiita. Euroopan komissio on vahvistanut keskustelleensa tästä Metan kanssa, mutta oikeudellisia toimia ei vielä ole käynnistetty. On siis kuitenkin mahdollista, että ehdot eivät toteudu ehdotetun kaltaisina. Seuraamme Kirkkohallituksessa tilannetta ja pidämme teidät ajan tasalla, ja kerromme myös mikäli tilanne vaatii nähdäksemme teiltä tai meiltä toimenpiteitä.
Seuraamme Kirkkohallituksessa tilannetta ja pidämme teidät ajan tasalla, ja kerromme myös, mikäli tilanne vaatii nähdäksemme teiltä tai meiltä toimenpiteitä.
Verkkoviestintäpäällikkö Lari Lohikoski, Kirkkohallitus
Riippumatta tämän prosessin lopputuloksesta, on silti hyvä vähintäänkin pidemmällä tähtäimellä ryhtyä pohtimaan sitä, missä määrin seurakunnan tavoittavuus on riippuvainen Metan tai jonkin muun sellaisen ulkoisen toimijan kanavasta, jonka hallinta ei ole omassa kontrollissa. Samalla on syytä pohtia sitä, miten olisi mahdollista vahvistaa tai löytää uusia paremmin omassa hallinnassa olevia kanavia seurakuntalaisten tavoittamiseen.
Lisätietoja antaa verkkoviestintäpäällikkö Lari Lohikoski, p. 050 346 9041, lari.lohikoski@evl.fi.